Yläkaupungin Yö: Uusi Jyväskylä Ensemble

Uusi Jyväskylä Ensemble (UJE) on vuonna 2019 ammattimuusikoista muodostettu soitinyhtye, jonka ohjelmisto koostuu monipuolisesti eri musiikkityyleistä, kantaesityksistä sekä perinteisen klassisen musiikin kaanonin ulkopuolelle jääneistä teoksista vaihtelevin kokoonpanoin.
UJEn toiminnan ytimessä on kokeileva konserttikulttuuri, jossa kuulija pääsee osaksi taiteen tekemistä. Yhtyeen taiteellisen johtajan tehtävää hoitaa UJEn perustaja, kapellimestari ja viulisti Eveliina Aijasaho ja tuottajana toimii Hanna Timonen. Uusi Jyväskylä Ensemble on saanut vuonna 2020 apurahan Keski-Suomen kulttuurirahastolta, jonka turvin yhtye parhaillaan työskentelee. Konsertissa kuullaan kaksi teosta Uusi Jyväskylä Ensemblen jousikvartetin tulkitsemana.

Uusi Jyväskylä Ensemblen konsertti lauantaina 21.5. klo 17 Villa Ranan Blomstedtin salissa.

Kokoonpanossa soittavat muusikot Eveliina Aijasaho, 1. viulu; Virpi Vuorenmaa, 2. viulu; Iina Hirvonen; alttoviulu sekä Saara Renvall, sello. Konsertin avaa Amy Beachin (1867-1944) yksiosainen Jousikvartetto op. 89, joka on yhdysvaltalaissäveltäjän mestariteos vuodelta 1929. Beach sai inspiraation jousikvartettoonsa Alaskan inuiittien kansansävelmistä, jotka kuljettavat leikkisästi teosta kohti teoksen loppuhuipentumaa.

Konsertin pääteos Siimes-Behind the Woods on suomalaisen säveltäjän ja pianistin Aurora Hentusen vuonna 2021 säveltämä naturalistinen sävelkuva olemassa olevasta vanhasta kuusimetsästä, joka sijaitsee Oravasaaren kylässä Jyväskylän laitamilla. Teos kantaesitetään Yläkaupungin Yön konsertissa. Teoksen tilauksen motiivi liittyy olennaisesti ihmisten luontosuhteen vahvistamiseen ja taidelähtöisten menetelmien hyödyntämiseen luonnon monimuotoisuuden varjelemisessa sekä kestävän kehityksen edistämisessä. Siimeksen keskiössä on vuorovaikutus luonnon, taiteilijoiden ja taiteen kokijan välillä. Teos on sävelletty niin, että se sisältää kuuntelijan osallisuuteen mahdollistavat kohdat. Tällä kertaa osallistavuus toteutetaan keräämällä ennakkoon ihmisten kokemuksia ja muistoja metsästä, joita jaetaan konsertissa luontokuvan soidessa. Kokemuksellisuudesta kerätään tietoa ja osallistuminen on vapaaehtoista.