Anna Eriksson W – ohjaaja ja elokuva kiertueella Kino Aurorassa to 6.10.

22.9.2022

Perjantaina 23.9. saa teatteriensi-iltansa Anna Erikssonin elokuva W. Elokuvan maailmanensi-ilta oli Locarnon elokuvafestivaaleilla elokuussa ja Suomen ensi-esitykset olivat Rakkautta ja Anarkiaa- festivaaleilla 16. ja 19.9.2022. Anna Eriksson on mukana elokuvanäytöksissä ja vastaamassa yleisön kysymyksiin ohjaajavierailukiertueella 24.9.-21.10.2022.

Anna Eriksson: W (Suomi 2022) -K16- 101 min – ensi-ilta 23.9.2022

VUODEN POLIITTISIN ELOKUVA!

Kuolemansairas Madame Eurooppa kituu viimeisessä asemapaikassaan kiinalaisen mieskoneensa seurassa. Heidän välillään on sadomasokistinen riippuvuussuhde. He ovat paossa sotaa, joka lähestyy vääjäämättä pimeyttä halkovan lumisateen läpi.

Toisaalla, keskellä jäätikköä sijaitsevassa instituutissa, ryhmä sairaanhoitajia luulee edelleen elävänsä totalitaristisessa diktatuurissa. Valtakunta on romahtanut jo aikoja sitten, mutta he eivät halua uskoa sitä todeksi. Muukalainen saapuu häiritsemään heidän transsiaan.

Näiden kahden tarinan henkilöt kohtaavat toisensa ”verhojen takana”, näyttelijöinä, kuin jonkinlaisessa taukotilassa vain huomatakseen, ettei todellisuus juurikaan poikkea heidän näyttelemiensä tarinoiden todellisuudesta. Sodan riehuessa esiripun toisella puolen, he piinaavat toisiaan epätoivonsa, hämmennyksensä ja vallanhalunsa rippeillä.

KIERTUEEN AIKATAULU JA ESITYSPAIKAT

Lipunmyynti suoraan teattereiden lipunmyyntijärjestelmistä tai lippukassoilta ja fb-tiedot alla.

La 24.9. Tampere,  Arthouse Cinema Niagara klo 17.00 ja klo 20.00
Pe 30.9. Helsinki Cinema Orion klo 18.30
Ti 4.10. Kuopio, Kuvakukko klo 17.30 ja klo 20.15
Ke 5.10. Lahti, Kino Iiris, klo 18.00
To 6.10. Jyväskylä, Kino Aurora, klo 17.00 (Arktisen  Upeeta -festivaalin ennakkoklubi)
La 8.10. Turku Diana, klo 17.30 ja klo 20.30
Pe 21.10 Karkkila, Kino Laika klo 18.00

Elokuvan traileri: https://youtu.be/OXILkt2m_04