Kino Hopea: Kurkien äiti

Ikäraja: 7
Kesto: 1h 18min
Lajityyppi: dokumentti
Valmistumisvuosi: 2024
Ohjaaja: Iiris Härmä
Kieli: Englanti
Tekstitys: Suomi

”Eikös ole kumma tarina?”

Suomalainen Ellen Vuosalo on asunut Iranissa vuosikymmeniä, ja saanut paikallisilta nimen Kurkien äiti. Mutta kuka Ellen on, ja mikä on saanut hänet asumaan Iranissa yli 55 vuotta? Iiris Härmän elokuva sukeltaa tämän uskomattoman naisen ainutlaatuiseen elämään. Se on tarina luonnosta, ihmisyydestä, ja naisen roolista niin länsimaissa kuin iranilaisen kulttuurin keskellä. Ellen syntyi Kanadassa 30-luvulla suomalaisille siirtolaisille. Hän opiskeli eläintieteitä Kaliforniassa, missä tapasi tulevan miehensä. Matka jatkui Iraniin, mihin hän rakensi elämänsä. Saatuaan hirsitalonsa valmiiksi vuonna 1979 Iranissa alkoi vallankumous. Tämäkään ei lannistanut Elleniä, vaan hän onnistuu luomaan uran Iranin yliopistossa ja voittamaan paikallisten luottamuksen sekä vakiinnuttamaan asemansa yksin asuvana naisena islamilaisessa valtiossa. Vaikka vuosien varrelle on mahtunut vastoinkäymisiä, tragedioita ja lohduttomiakin hetkiä, Ellen on onnistunut tekemään elämästään omannäköisensä seikkailun. Hän saa meidät pohtimaan elämän tarkoitusta, oman paikan löytämistä tässä maailmassa sekä kaikkia niitä valintoja, mistä elämämme muodostuu. Ellenin tarina ei unohdu ja hänen pysäyttämätön asenteensa toimii inspiraation lähteenä meille kaikille.

***

Kino Hopea on eläkeläisille suunnattu ilmaisten päivänäytösten sarja. Sarjassa esitetään laadukkaita uutuuselokuvia, sykähdyttäviä klassikoita ja ajankohtaisia dokumentteja.

Kevätkaudella 2025 vakiintunut esitysaika vaihtuu perjantaista keskiviikkoon klo 12.00. Kevään sarjan näytöspäivät ovat 22.1., 19.2., 19.3 ja 23.4.

Näytöksiin on vapaa pääsy eläkeläiskortilla, paikka tulee varata etukäteen Kino Auroran nettisivuilta. Lippuvaraukset on Kino Hopea -näytöksissä rajoitettu 1 kpl / asiakas.

Paikanvaraus avautuu aina kuukautta ennen kutakin näytöstä. Peruutathan varauksesi ajoissa, mikäli et pääsekään paikalle. Peruutuspaikkoja loppuun varattuihin näytöksiin kannattaa tarkastella nettisivuilta vielä edeltävällä viikolla.

Elokuvasaliin on avustetusti esteetön pääsy. Mikäli tarvitset kulkemiseen invahissiä, pyydämme ilmoittamaan tarpeesta etukäteen Kino Auroraan, yhteystiedot sivun alalaidassa.

Järjestäjinä toimivat yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut ja Keski-Suomen elokuvakeskus.

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.

Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.