Pää, olkapää ja kolme polvea

Pysyykö ammattitanssija pyöräilijävaarin kyydissä katrillissa? Miten taapero vie vanhempaansa? Kuka pääsee peiliksi?

Pää, olkapää ja kolme polvea -teoksessa yhteinen leikki yltyy tanssiksi, johon 1-82-vuotiaat esiintyjät heittäytyvät mukaan kisailemaan, etsimään luottamusta toisiinsa, soittamaan ja laulamaan, riemuitsemaan ja taituroimaan.

Teoksen ytimessä on yhdessä tekeminen yli sukupolvirajojen sekä erilaisten tanssimisen ja leikkimisen tapojen parissa ilakointi. Mukana on ammattitaiteilijoita ja heidän perheenjäseniään, yhteensä n. 40 ihmistä, jotka etsivät erilaisista liikkumis- ja taidetaustoistaan käsin jotain heitä yhdistävää. Toisilla on vahva tanssi- tai teatteritausta, toiset kokevat kodikseen vaikkapa parkourin, musiikin tai kuvataiteen. Osalla on pitkä historia yhteisönä, osa on vastikään liittynyt joukkoon.

Tanssiteatteri Krampin edellinen, sukupolvet yhteen tuova teos Kolme polvea nähtiin Vaajakoskella vuonna 2019. Vuoteen 2025 esiintyjät ovat kasvaneet, vahvistuneet, vanhentuneet, viisastuneet ja uusiakin on tullut mukaan. Tästä porukasta on kummunnut uusi teos: Pää, olkapää ja kolme polvea on täällä!

Teos nähdään Villa Ranassa kaksi kertaa, jonka jälkeen se on valmis kiertämään Keski-Suomen kunnissa. Esitys on suunnattu kaikenikäisille katsojille.

Ohjaus: Laura Lehtinen, Kirsi Nuutinen, Raisa Pylkkö, Katja Sallinen ja Joonas Suomalainen-Sallinen

Äänisuunnittelu ja musiikin ohjaus: Antti Raekallio

Yhteistyössä Tanssiteatteri Kramppi ja Keski-Suomen Tanssin Keskus

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.

Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.