Kino Aurora: Max Havelaar (+keskustelu)
Ikäraja: 16
Kesto: 2h 50min
Lajityyppi: draama
Valmistumisvuosi: 1976
Ohjaaja: Fons Rademakers
Kieli: Hollanti
Tekstitys: Tekstitys suomeksi ja ruotsiksi
Näytöksen jälkeen paneudutaan kolonialismiin kahden historiantutkijan avustuksella, paikalla keskustelemassa aate- ja oppihistorian dosentti Tuomas Laine-Frigren (Turun yliopisto) sekä yliopistonlehtori, globaalin talouden historian dosentti Timo Särkkä (Jyväskylän yliopisto).
Elokuva esitetään 16mm filmikopiona, näytös sisältää pienen väliajan.
Nykyisin hieman unhoon painunut MAX HAVELAAR oli vuoden 1976 suuria elokuvatapauksia, monumentin mittainen hollantilainen itsetilitys Indonesian siirtomaa-ajoista. Suomalaiskorvissa agraaris-orgastisen nimimerkin ”Multatuli” (lat. ”Olen kärsinyt paljon) turvin kolonialismia ruotineen Eduard Douwes Dekkerin osin omaelämäkerralliseen romaaniin (1860) perustuva eepos kertoo idealistisesta siirtomaavirkamiehestä (Peter Farber), joka pyrkii parantamaan plantaašityöläisten kurjia oloja Jaavan köyhimmässä kolkassa. Hyvien töiden tiellä seisovat paikalliset ryöstöruhtinaat, hollantilainen sotilas- ja hallintokoneisto (yhtenä upseereista nähdään Rutger Hauer), sekä viime kädessä Haagissa hurskasteleva kuningas.
Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Tapahtumajärjestäjä mainitaan tapahtumakalenterissa. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.
Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.
Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollista vain erilaisilla mobiilisovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35. Löydät Jyväskylän kaupungin pysäköintiohjeet, paikat ja taksat täältä.