Ikäraja: 12
Kesto: 1h 15min
Lajityyppi: 16 mm filminäytös
Valmistumisvuosi: 1925
Ohjaaja: Sergei Eisenstein
(Šostakovitš versio)

Maailmanmaineeseen Eisenstein nousi elokuvalla Panssarilaiva Potjomkin. Eeppinen ja haltioitunut mestariteos ottaa aiheensa vuoden 1905 tositapahtumista Mustallamerellä. Elokuvasta on kasvanut ajaton ja yleispätevä kapinan ja vapaustaistelun kuvaus, jolla on vankkumaton maine yhtenä ”maailman parhaista elokuvista”.

***

Suuri synteesi sanan vaativassa mielessä on Eisensteinin Panssarilaiva Potjomkin -teos, joka saavutti valtaisan menestyksen Berliinissä, Lontoossa, Amsterdamissa, New Yorkissa ja joka merkitsi enemmän kuin mikään muu teos nuoren neuvostotaiteen manifestia. Teoksen lähtökohtana oli vuoden 1905 vallankumous, josta 27-vuotias Eisenstein kirjoitti laajan käsikirjoituksen erään veteraanin kanssa. Lopulta päädyttiin kuvaamaan vain yksi suunnitelluista episodeista – johon kuitenkin epäilyksettä tihentyvät luovalla tavalla laajemmankin alkuperäissuunnitelman ulottuvuudet. Teos jakaantuu viiteen jaksoon:

1) Panssarilaivan miehistön olosuhteet. Miehet saavat pilaantunutta lihaa, jonka laivan lääkäri katsastaa: hän näkee madot, mutta kiistää niiden olemassaolon.

2) Kokoontuminen takakannella. Komentaja määrää lihasta valittaneet matruusit teloitettaviksi. Miehet peitetään valkoisella vaatteella. Matruusi Vakulintshuk huutaa: ”Veljet! Keitä aiotte ampua? Veljiänne?” Kiväärinpiiput käännetään päällystöä vastaan. Alkaa Panssarilaiva Potemkinin kapina, jonka loppuvaiheessa Vakulintshuk saa surmansa.

3) Odessan satama aamunkoitteessa. Koko kaupunki rientää tervehtimään rannalla lepäävää vallankumouksien marttyyriä. Veneet kiitävät viemään tarvikkeita matruuseille; kaupunkilaiset ovat kerääntyneet portaille heiluttamaan.

4) ”ÄKKIÄ”. Sotilassaappaat ilmestyvät kuvaan: alkaa verilöyly Odessan portailla. Potemkinilta vastataan tulitukseen.

5) Hiljaisuus panssarilaivalla, odotusta: täytyykö aloittaa uusi taistelu lähestyvää laivuetta vastaan? Laivueen matruusit siirtyvät Potemkinin puolelle. ”VELJET!”

Joukot ovat tämänkin elokuvan varsinaisia sankareita; yksityiset henkilöhahmot on valittu huolellisesti tyypillisyytensä perusteella, jolloin tyyppi voidaan nähdä yhdyssiteenä yksilön ja yhteisön välillä, edustavana luokkanäkökohtien tiivistymänä fysiologisissa piirteissä. Suurten arkkitehtonisten tihentymien – panssarilaiva, kaupunki, portaat – lailla yksityiset esineet ovat räjähdyspisteeseen asti panostettuja. Kun laivan lääkäri nakataan yli laidan, hänen silmälasinsa – joilla hän on kieltäytynyt näkemästä lihan laatua – jäävät roikkumaan köysiin ja ilmentävät koko tsaarin virkamieskunnan nöyristelevää ja vastavallankumouksellista toimintaa ja olemusta. Kuvat sotilassaappaista Odessan portaiden jyrkkää geometriaa vasten ilmentävät iskun tavoin sitä ihmissuhteiden esineistymistä, johon kapitalismi on teurastukseen ryhtyvän kansalaisryhmänsä ajanut.

Eisenstein on kirjoittanut, että ”yksi osa, yksi elementti, yksi episodi ovat tyypillisiä sikäli kuin niihin sisältyy tihentyneenä kaikki, kuten vesipisaraan. Niinpä pilaantunut liha nousee vertauskuvaksi työläisten suuren armeijan epäinhimillisestä tilanteesta, kohtaus takakannella esittää kokoavassa muodossa tsarinismin julmuuden ja niiden nokkelan palveluinnon, jotka ovat saaneet määräyksen lannistaa toverinsa. Vakulintshukin hautajaiset ovat kaiku niistä monista hautajaismenoista, joita mielenosoituksissa kuolleiden vallankumouksellisten kunniaksi on järjestetty. Porras-jakso sisältää Bakun teurastuksen, tammikuun yhdeksännen Pietarissa, tulipalon hävityksen Tomskin teattereissa. Lopulta panssarilaivan voitokas soljuminen läpi laivueen kantaa sisässään kuvan vuoden 1905 vallankumouksesta kokonaisuudessaan. Potemkinin kapina ei ollut kuin yksi episodi, mutta sellaisena se heijasti kokonaistapahtuman suuruutta.”

– Peter von Baghin ”Elokuvan historiasta” (1975)