Kino Aurora: Skönärit (+tekijävierailu)
Ikäraja: S
Kesto: 1h 3min
Lajityyppi: dokumentti
Valmistumisvuosi: 2025
Ohjaaja: Milja Viita
Kieli: Suomi
Tekstitys: Ei tekstitystä
Ohjaaja Milja Viita paikalla keskustelemassa elokuvasta näytöksen jälkeen.
SKÖNÄRIT on merenkulkijoista kertova kollaasielokuva, joka perustuu merimiesten itsensä ympäri maailmaa kuvaamaan kaitafilmi-materiaaliin. ”Skönäri” on vanhaa merimiesten slangia, joka tarkoittaa merenkulkijaa. Käsikirjoitus perustuu lokikirjoihin, kirjeisiin ja sähkeisiin Rauman satamakaupungista. Nuoren merimiehen, Jalmar Yrjäsen, traagisen tositarinan kautta elokuva näyttää merellä työskentelevien elämää luonnon armoilla ja käsittelee samalla kolonialismin ja globalisaation teemoja.
Ohjaajan sana:
”Vuonna 2018 tein rahtilaivalla matkan Kanadaan. Matkan aikana tutustuin laivan miehistöön, jonka jäsenet kertoivat koti-ikävästään ja työn raskaudesta, pitkistä työvuoroista kaukana kotoa. Kuuntelin heidän tarinoitaan ja lumouduin valtamerellä seilaavalla laivalla vallitsevaan aikaan ja valoon, joka tuntuu aivan erilaiselta kuin maissa. Toisinaan on vaikeaa erottaa horisontista meren ja taivaan rajaa. Eräänä kirkkaana aamuna sumu yllättäen nielaisi laivan, eikä kannella nähnyt metriä kauemmas. Merimiesten keskuudessa kyseille tilanteelle on oma nimityskin, säkkisumu. Matkan kokemukset eli minussa pitkään ja herätti syvempää uteliaisuutta merta ja merimiesten maailmaa ja kieltä kohtaan. Rauman satamasta tuli projektin ”kotisatama”. Sain lahjoituksena kaupungin jo eläköityneiltä merikapteeneilta pari repullista kaitafilmiä maailman meriltä. ”Käytä vapaasti”, he sanoivat ja auttoivat ymmärtämään laivapäiväkirjojen merkintöjä. He olivat kuvanneet kaikkialla, Kiinasta Etelä-Afrikkaan ja Australiasta Grönlantiin. Materiaalia on neljältä vuosikymmeneltä, ja sitä kuvanneita miehiä kuusi. Prosessin aikana kolusin Rauman merimuseon arkistoja, josta löytynyttä kirjallista arkistomateriaalia käytin käsikirjoituksen pohjana. Keskeisin arkistomateriaali on 1900-luvun alussa eläneen Jalmar Yrjäsen perheen kirjeenvaihto, ja erityisesti Jalmarin itsensä kirjoittamat, toisinaan hyvin hauskatkin kirjeet veljilleen. Editoidessa panin merkille, että kaitafilmimateriaali on myös nuorten kuvaamaa. Jokainen materiaalia lahjoittanut merenkulkija olikin lähtenyt merille Jallun tavoin, alaikäisinä ja isän antamalla kirjallisella suostumuksella. Halusin että elokuvassa välittyy nuoren ihmisen utelias katse maailmaan. Saamassani kaitafilmimateriaalissa minua kiehtoi niiden kauneus ja usein leikkisäkin asenne, mutta myös niissä paljastuvat eri aikakaudet. Käytin vanhoilta merikapteeneilta saamaani materiaalia kertoakseni Jalmarin tarinan, työskennellen kuin mikrohistorioitsija, mutta taiteilijan asenteella ja runoilijan sydämellä.”
Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Tapahtumajärjestäjä mainitaan tapahtumakalenterissa. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.
Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.
Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollista vain erilaisilla mobiilisovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35. Löydät Jyväskylän kaupungin pysäköintiohjeet, paikat ja taksat täältä.