Kino Hopea: Supernova

Paikanvaraus Kino Hopea -näytöksiin avautuu aina kuukautta ennen kutakin näytöstä.
Ikäraja: 12
Kesto: 1h 34min
Lajityyppi: draama
Valmistumisvuosi: 2020
Ohjaaja: Harry Macqueen
Kieli: Englanti
Tekstitys: Suomi
Colin Firth ja Stanley Tucci näyttelevät Samia ja Tuskeria, jotka kiertävät vanhalla asuntoautolla Englannin syksyistä maaseutua. He vierailevat sukulaisten ja ystävien luona sekä käyvät muistelemassa tärkeitä paikkoja. Sam ja Tusker ovat olleet yhdessä 20 vuotta, mutta Tuskerin varhainen dementia on mullistanut heidän elämänsä. Välillä terävästi ajatteleva, välillä omiin maailmoihinsa unohtuva Tusker pelkää, että hänet muistetaan viimeisistä vuosistaan eikä siitä, millainen hän oli aikoinaan. Tässä tilanteessa heille tärkeintä ovat viimeiset yhteiset hetket, ennen kuin Tusker katoaa kokonaan maailmaan, josta Sam ei häntä enää tavoita. Kun salaiset suunnitelmat paljastuvat matkan aikana, Sam ja Tusker tajuavat, että he ovat vain yrittäneet säästää toisensa tuskalta. Lopulta he joutuvat kohtaamaan perimmäisen kysymyksen siitä, mitä toisen ihmisen rakastaminen todella merkitsee.
—
Kino Hopea on erityisesti varttuneemmalle väelle suunnattu ilmaisten päivänäytösten sarja. Sarjassa esitetään laadukkaita uutuuselokuvia, sykähdyttäviä klassikoita ja ajankohtaisia dokumentteja.
Näytökset järjestetään Kino Aurorassa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa perjantaisin klo 13.00.
Näytöksiin on vapaa pääsy, mutta paikka tulee varata etukäteen Kino Auroran sivulta.
Paikanvaraus avautuu aina kuukautta ennen kutakin näytöstä. Peruutuspaikkoja loppuun varattuihin näytöksiin kannattaa tarkastella nettisivuilta vielä edeltävällä viikolla. Jätämme teatterin ovelle 5 paikkaa täytettäväksi saapumisjärjestyksessä. Nämä paikat ovat ensisijaisesti niille, joilla ei ole mahdollisuutta varata paikkaansa netin kautta.
Elokuvasaliin on avustetusti esteetön pääsy. Mikäli tarvitset kulkemiseen invahissiä, pyydämme ilmoittamaan tarpeesta etukäteen Kino Auroraan.
Järjestäjinä toimivat yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut ja Keski-Suomen elokuvakeskus.
Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.
Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.
Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.