Kuvataide- ja valokuvanäyttely Olento

Neljän jyväskyläläisnuoren valokuva- ja kuvataidenäyttely Olento nähdään Kulttuuritalo Villa Ranassa 2.-22.9.2022. Näyttely koostuu noin kahdestakymmenestä teoksesta, joissa näyttelyn toteuttajat Laura Anneli, Mika Mäntynen, Paavo Lusua ja Nino Lusua kuvaavat ja pohtivat suhdettaan ihmisyyteen ja luontoon.

Näyttelyyn on vapaa pääsy ja sen ovat toteuttaneet Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen Creative Learning Hub -hankkeeseen osallistuneet nuoret.

Keväällä 2022 käynnistynyt Jyväskylän nuorisopalvelujen Creative Learning Hub -hanke tarjoaa alle 29 -vuotiaille nuorille mahdollisuuksia toteuttaa luovan alan ideoitaan valmiiksi projekteiksi saakka. Olento-näyttely on hankkeen ensimmäinen valmis projekti. Valokuva-, akryyli-, tussi-, ja lyijykynäteoksissaan tekijät kuvaavat suhdettaan ihmisyyteen eri ympäristöissä.

Luonto merkitsee heille jotain kaunista ja rauhoittavaa, jota halutaan vaalia ja kunnioittaa. Toisilla teoksissa esiintyvät enemmän ihmiset, toisilla luonnon muut elementit. Mika Mäntyselle ja Laura Annelille luonnosta löytyy kauneutta ja ajattomuutta. Laura Anneli toteaakin elävien värien, muotojen ja luonnosta löytyvien linjojen toimivan inspiraationa taiteen tekemiselle.

Luonto tuo myös turvaa.
-Metsä on ollut itselle lapsesta asti eräänlainen turvapaikka. Siellä pääsen hiljentymään omaan maailmaan. Sitä ei aina voi tietää mitä metsässä tulee vastaan ja se luonnon kuvaamisessa onkin yksi parhaista puolista, kertoo Nino Lusua, jonka töissä näkyy muun muassa metsän eläimiä.

Turvapaikaksi luontoa kuvailee myös lyijykynätöitä tekevä Paavo Lusua, joka kokee taiteen tekemisen olevan mahdollisuus paeta nyky-yhteiskunnan tilannetta.
-Sitä, miten luonnottomaan tilaan ihmiset ja ihmiskunta on ajettu. Ihmisen on tänä päivänä helppo unohtaa, mitä merkitsee ihmisyys, koska ihminen on ajettu niin kauas luonnosta, hän toteaa.

Kuvataide- ja valokuvanäyttely Olento 2.-22.9. Kulttuuritalo Villa Ranassa (Seminaarinkatu 13, käynti näyttelytilaan ravintolan kautta).  Näyttelytila on avoinna ma 11-15, ti-pe 11-19 ja la 13-19. Lisätietoa Olento -näyttelyn tekijöistä ja näyttelystä päivitetään elokuun aikana sivustolle www.painovirhe.fi.

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.

Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.