Keskellä-kollektiivi: Lauantai-SET

Lauantai-SET on kuukausittainen esittävien taiteiden ilta Jyväskylän Kulttuuritalo Villa Ranassa. Lauantai-SETissä nähdään esityksiä eri aloilta: tanssia, musiikkia, sirkusta, performanssia ja muuta esittävää taidetta kokonaisten teosten, demojen ja improvisaatioiden muodossa. Joka illalla on oma, monipuolinen yleisöä yllättävä ohjelmansa ja ravintola palvelee katsojia illan ajan.

Toukokuun Lauantai-SET on kevään viimeinen ja päättää upeasti alkaneen ensimmäisen kauden. Ennen kesätaukoa lavalla nähdään 28.5. klo 19 seuraavat esiintyjät:

  • Heidi Zschauer ja Guillermo Zayas musiikin ja tanssin yhteisesityksellään
  • Sisi Majitun afrikkalaista tanssia ja rumpumusiikkia
  • Ihme-Liisan urbaanista, melodista räppiä
  • seitsemänhenkinen butotanssiryhmä ja kaksi muusikkoa teoksellaan Rihmasto
  • Marikka Goyalin puhuvaa kerrontaa
  • Farshad Sanatin ja Rebecca Laube-Pohton tanssin ja musiikin duetto
    eteläamerikkalaispainotteista akustista musiikkia Pelakuulta

Tämän lisäksi illan parhaat jamimusiikit tuo DJ Hi7eHi7e !

Illan kesto n. 2 tuntia, minkä jälkeen tilaan voi jäädä jamittelemaan ja seurustelemaan.

Tapahtuman järjestää Keskellä-kollektiivi yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kanssa.

Tervetuloa juhlistamaan huikeaa kauden lopetusta ennen kesätaukoa ja nauttimaan upeista esityksistä!

Blomstedtin sali (2. kerros)

Tila on esteetön, mutta ilmoitathan ennakkoon, mikäli tarvitset hissiä.

Liput 5e ovelta

Lisätiedot IG & FB @keskellakollektiivi

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.

Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.