Näytelmä kertoo rakastuneen pariskunnan Leilan ja Ilmarin ”perhetragediasta”. He ovat perinnöllisesti kuuroja. Avioliittolain nojalla Leila ei olisi saanut lupaa avioitua Ilmarin kanssa ilman, että suostui steriloitavaksi lisääntymiskyvyttömäksi ensimmäisen lapsen synnytettyä. Heille syntyi kuuro lapsi, jota äiti Leila on varjellut yli kaiken.

Suomessa kuuroja naisia sterilisoitiin vuosina 1935-1969, siksi Leilan äidillekin on tehty sama toimenpide. Sen vuoksi Leila on jäänyt ainokaiseksi lapseksi, mistä hän ei koskaan tiennyt kuin kuuli vasta asiasta äidiltään, kun pappi ”pakotti” sterilisoitavaksi. Leila syytti vanhempiaan valehtelusta.

Näytelmä myös kertoo häpeästä, naiseuden riistosta, epätoivosta ja -tietoisuudesta. Sterilisaatio oli kuuroille naisille häpeä asia, josta on vaiettu eikä siitä puhuttu, tai nämä naiset eivät edes tienneet, että heidät on leikattu. He myös surivat, etteivät voineet tehdä enempää lapsia kuin vain yhden. Naisia vaivasi epätietoisuus pakkosterilisaation merkityksestä ja toimenpiteestä, kun silloin ei ollut tulkkia. Kuurojendiakonissa tai pappi ”avusti” tulkkauksessa.

Useammista lapsista unelmoiva Leila on yrittänyt välttää joutumasta sterilisaatioon, mutta pariskunta olisi joutunut yhteiskunnan hylkiöksi, siksi heidän tuli ”noudattaa” yhteiskunnan vaatimusta. Leila ei tahtonut vaihtaa Ilmarin toiseen mieheen esim. kuulevaan, vaan oli valmis luopumaan suuren rakkauden tähden kaikesta pitääkseen rakkaansa Ilmarin, siksi oli valmis synnyttämään vain yhden lapsen ja steriloitavaksi.

Pakkosterilisaatio lakkautettiin vuonna 1969.

Esityksen kieli: Suomalainen viittomakieli ja puhetulkkaus suomeksi.
Kesto n.  1 t 30min

Rooleissa: Dawn Jani Birley, Heikki Pekki, Lee Robertson,Silva Belghiti ja Silja Ruonala
Käsikirjoitus: Jaana Tiainen
Ohjaus: Marianne Aro
Tuottaja: Tarja Sandholm
Tuotanto: Teatteri Totti 2023