Teatteri Totti: Särkynyt Sielu

Tammisen perheen asunnossa on pitkään oleillut tuntematon hahmo tai jokin ilmiö, ja perhe on joutunut olemaan varuillaan. He olisivat halunneet muuttaa pois, mutta se ei ole ollut mahdollista. Perheen nyt jo aikuistuneella lapsella oli lapsena kyky nähdä hahmo, mutta hän ei tuolloin kokenut asiaa pelottavana vaan ihmetteli, kuka hahmo oli.

Lapsena hän oli viittonut vanhemmilleen, että tuossa se setä istuu tai setä kertoo jotain. Muut paikalla olijat eivät kuitenkaan tätä setää nähneet.

Vaikka aluksi luultiin, että kyseessä oli vain lapsen mielikuvitus, perhe on aina jättänyt yhden tuolin ruokapöydässä tyhjäksi. Tuntuu kuin siinä istuisi joku.

Myös olohuoneen nojatuoli näyttää toisinaan siltä, että siinä olisi istuttu. Tuolissa näkyy painaumia, ja vaatteet on nostettu lattialle.

Asunnossa on tapahtunut paljon kummallisia asioita. Mitä pidempään perhe on siellä asunut, sitä varmempia he ovat siitä, että talossa asuu jokin tuntematon hahmo.

Tästä perhe ei ole kuitenkaan hiiskunut muille.

Eräs paranormaaleista ilmiöistä kiinnostunut tutkija on saanut tietoonsa perheen tapauksen ja haluaa nyt tutkia, millaisia kokemuksia perheellä on.

Perhe suostuu tutkimukseen, ja tutkija saa luvan haastatella heitä.

Haastattelu saa kuitenkin osakseen vastustusta.

Haastattelun tekohetkellä asunnossa alkaa tapahtua kummia, ja tutkija yrittää uskoa, että kyse on sattumasta – vai pitäisikö uskoa tutkimusta vastustanutta henkilöä.

Mistä on loppujen lopuksi kyse?

Löytääkö tutkija selityksen?

Liput: info@teatteritotti.fi