PERUTTU! Yläkaupungin kulttuurikävelyt: Uno Cygnaeus

Valitettavasti kävely on peruttu! Järjestämme uusia elokuussa, seuraa tiedotusta!
Lähde retkelle Uno Cygnaeuksen maisemiin! Näyttelijä Annu Sankilampi (Teatterikone) johdattaa yleisön 1800-luvun Jyväskylään kävelyretkellä, jonka aikana perehdytään Cygnaeuksen elämään, ajatuksiin ja elinpiiriin.
Yhteistyössä Toivolan vanhan pihan ja Vanhan Pappilan kanssa järjestämme lauantaina 29.4. kaksi erikoiskävelyä. Kävelyillä on sama sisältö mutta eri suunta; klo 12 kävely lähtee Toivolan vanhalta pihalta ja päättyy Kulttuuritalo Villa Ranaan ja klo 14 retki kulkee toiseen suuntaan, Villa Ranasta Toivolan vanhalle pihalle.
Kävelykierroksen kesto on noin 75-90 minuuttia, kieli on suomi. Suosittelemme liikunta- ja näköesteisille avustajan käyttöä, reitit ovat saavutettavissa pyörätuolilla kulkeville avustajan kanssa. Avustajan mukaantulo on ilmaista. Kävelykierroksille ei lähdetä rankkasateessa, mutta kierrokset kulkevat pelkästään ulkotiloissa, joten sään mukainen pukeutuminen on suositeltavaa. Jos kierros peruuntuu, siitä tiedotetaan Villa Ranan verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa viimeistään tunti ennen kävelyn alkua.
Liput 9,50 € / yli 10-vuotias osallistuja (alv 10 %) ovat nyt ostettavissa, klikkaa ostoskoriin sivun vasemmasta reunasta. Ennakkolipunmyynti sulkeutuu tuntia ennen tapahtumaa. Tämän jälkeen mukaan haluavia pyydetään saapumaan kävelyn lähtöpaikalle tiedustelemaan vapaita paikkoja.
Uno Cygnaeus -kävely on osa Ranan kulttuurikävelyitä jotka kuljetaan taiteilijoiden johdattamina. Neljä eri kävelyä johdattavat Jyväskylän Seminaarinmäellä vaikuttaneiden Alvar Aallon, Wivi Lönnin, Uno Cygnaeuksen ja Yrjö Blomstedtin elämään, aikaan ja tuotantoon. Tiedustele ryhmätarjousta osoitteesta info@villarana.fi.
Kävelyt:
la 29.4. klo 12.00 Lähtö Toivolan vanha piha
la 29.4. klo 14.00 Lähtö Kulttuuritalo Villa Rana
Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.
Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.
Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.