Kino Aurora: Puolalaisen elokuvan päivä – Sonata

Ikäraja: 12
Kesto: 1h 58min
Lajityyppi: draama
Valmistumisvuosi: 2021
Ohjaaja: Bartosz Blaschke
Kieli: Puola
Tekstitys: Englanti

Keskosena syntynyt ja lapsena autismidiagnoosin saanut Grzegorz elää omassa läpipääsemättömässä maailmassaan, kykenemättömänä muodostamaan kontaktia muihin ihmisiin. Hän käy vaikeasti vammaisille lapsille suunnattua koulua, ja kärsii oppimisvaikeuksista. Hän osaa muodostaa ainoastaan yksittäisiä, käsittämättömiä sanoja, ja on kykenemätön kommunikoimaan ympäristönsä kanssa. Ainoa mielenkiinnon kohde vaikuttaisi olevan vanhan rikkinäisen pianon paukuttaminen.

15-vuotispäivän kynnyksellä paljastuu, että Grzegorzin eristäytymisen taustalla ei ole autismi, vaan vakava kuulovaurio. Lääkärinsä, vanhempiensa ja sisäkorvaimplanttinsa avulla Grzegorz alkaa löytää puheen, äänet ja erityisesti musiikin, johon hän rakastuu. Käy ilmi, että hänen vammansa alla on piillyt poikkeuksellinen musiikillinen lahjakkuus.

Grzegorz alkaa haaveilla pianistin urasta, toiveenaan päästä vielä joskus esittämään Beethovenin Kuutamosonaatti aidossa konserttisalissa. Mutta kukaan häntä itseään ja perhettään lukuunottamatta ei usko, että kuuron pojan -aputeknologiastaan huolimatta-, onnistuisi päästä haavettaan toteuttamaan.

Sonata on dramaattisen liikuttava elokuva, ja se perustuu tositarinaan muusikko Grzegorz Płonkan elämästä. Elokuva on täynnä musiikkia, upeita Tatra -vuoriston maisemia, sekä ihmisen päättäväisyyttä, intohimoa ja ennenkaikkea vastoinkäymisten kohtaamista ja niiden voittamista.

Puolan elokuvaviikot on jo 44. kertaa järjestettävä vuosittainen tapahtuma, joka tuo puolalaisia elokuvia valkokankaalle ympäri Suomen. Puolalaisen elokuva viikkoja järjestää yhteistyössä Suomi-Puola Yhdistysten Liitto, Puolan Helsingin Suurlähetystö, Suomen Elokuvasäätiö sekä paikalliset elokuvakeskukset.

https://www.suomi-puola.net/elokuvaviikko/2022-elokuvaviikot