Hutiklubi Special Edition feat. TE4

“Ilta kantaa nimeä Hutiklubi Special Edition feat. TE4 ja sen aikana liikuskellaan tanssi-,
teatteri- ja musiikki-improvisaation välimaastoissa. Myös yleisö pääsee aktiivisesti
vaikuttamaan kohtausten kulkuun.” kertoo tanssija-koreografi Jukka Tarvainen, jonka
käsialaa Hutiklubi-konsepti on.

TE4 on perehtynyt improvisaatioteatteriin vuoden alusta alkaen kurssittamalla
henkilökuntaansa alan parhaiden asiantuntijoiden opastuksella ja pitämällä
NelosPelit-esityksiä tavoitteenaan laajentaa jatkossa yhteistyötä erilaisten kentän toimijoiden
kanssa. Myös Tanssiryhmä Off/Balance kävi opastamassa heitä tanssi- ja liikeimprovisaation
saloihin. Kurssiin perustuva yhteisesitys siirtyi silloin covid-pandemian vuoksi järjestettäväksi
nyt joulukuussa 2022.

Hutiklubi Special Edition feat. TE4 on pidennetty ja laajennettu versio ympäri Suomea yli 70
esityksellä kiertäneestä Hutiklubista. Tuttujen Off/Balancen tanssijoiden vieraana lavalla
nähdään ja kuullaan koko TE4:n bändi sekä kaikki TE4:n näyttelijät. Tavoitteena on tarjota
yleisölle pikkujoulukauteen soveltuva ja helposti lähestyttävä kiintoisa, hauska, rento ja
yllättävä show. Myös ravintola Villa Rana palvelee asiakkaita läpi esityksen.
Esitysten yhteydessä Off/Balance järjestää lisäksi avoimen tason
Hutiklubi-improvisaatiokurssin Villa Ranan tiloissa 10.12.

Esitysajat: pe 9.12. klo 20 & la 10.12. klo 20 (kesto n. 2h 30min, sis. väliajat)
Paikka: Villa Rana, Blomstedt-sali

Kurssiaika: la 10.12. klo 10-13
Ohjaaja: Jukka Tarvainen
Paikka: Villa Rana, Blomstedt-sali
Hinta: 35e
Lisätietoa ja ilmoittautumiset 30.11. mennessä osoitteeseen info@offbalance.fi (mukaan
mahtuu 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta)

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.

Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.