Kasvu ja kukoistus

Minja Mertanen (tanssi, koreografia), Jenni Kokkomäki (ohjaus, videotaide), Miro Mantere (muusiikki), Suvi Hänninen (puvut), Jere Suontausta (valot), Tanja Eloranta, Höyhentämö ja Jyväskylän Kesä (tuotanto)
Monitaiteinen butotanssiesitys Kasvu ja kukoistus kuvaa keskikesää, aikaa kun luonto on kukkeimmillaan. Samalla se on ylistystanssi vanhenemiselle, sille että jos olosuhteet ovat otolliset, voimme kasvaa ja kukoistaa läpi elämänvaiheiden. Teoksessa on myös esitystaiteen ja performanssin elementtejä. Esitystä on tukenut Niilo Helanderin säätiö.
Sisältövaroitus: esityksessä on pyörivä valo, esityksessä puhutaan genitaalialueesta ja rakkaudesta, sekä siinä syödään lihaa.
Minja Mertanen on pitkän linjan butotaiteilija, joka on työskennellyt buton parissa kohta 20 vuoden ajan. Hän on koulutukseltaan tanssinopettaja, tanssi-liiketerapeutti sekä joogaohjaajaja ja opiskelee parhaillaan somaattista liiketerapiaa. Mertanen työskentelee esitystaiteen kentällä Todellisuuden tutkimuskeskuksella, Toisissa tiloissa -ryhmässä sekä Höyhentämössä. Mertanen työskentelee butotaiteilijana ja -opettajana Suomessa ja ulkomailla, viime vuosina lähinnä Espanjassa ja Ranskassa. Mertanen on toinen Helsinki Butoh Festivaalin taiteellisista johtajista.
Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.
Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.
Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.