Paiste: Runoja puutarhassa

“Elokuussa runot pudottelevat terälehtiään, tihkuvat mehua ja kääriytyvät tummaan samettiin.” – Ilona Laakkonen

N. O. Laveajoki, Ilona Laakkonen, Ville K. Taipale ja Mirjam Larinkari lausuvat elokuun tunnelmaan sopivia runoja Villa Ranan Paiste-lavalla tiistaina 19.8. klo 12. Esirunoilijoiden jälkeen mikki on auki kaikille, jotka haluavat esittää yleisön edessä omia tekstejään. Tule puutarhaterassille nautiskelemaan kulttuurista, kun kesä on vielä täällä!

N. O. Laveajoki on jyväskyläläinen runoilija. Hänen esikoisteoksensa Elinpiiri (2024) kuvaa yksinäisyyttä ytimekkäästi ja pysäyttävästi – huumoria unohtamatta. Laveajoen arkisia runoja on arvioissa kutsuttu sekä helposti lähestyttäviksi että oivaltaviksi.

Ilona Laakkonen kirjoittaa runoja ajan kerrostumista, sisäisestä maisemasta, olioista ja olennoista. Enimmäkseen hänen runonsa kertovat rakkaudesta – tai jostain sen tapaisesta. Ilona julkaisee runojaan Instagramissa nimellä Sanarakkaus.

Ville K. Taipale on lemiläinen runoilija, jonka teokset yllättävät ja haastavat ajattelua. Hänen runoutensa kurkottaa ajattomuuteen ja kutsuu katsomaan maailmaa toisin silmin. Elokuussa 2025 julkaistava Merenneitosingulariteetti (Aviador) vie lukijan maailmaan, jossa tekoäly ei ole enää vain työkalu, vaan tunteva ja ennakoiva voima. Kokoelma ei tarjoa vastauksia, vaan kysyy, ennen kuin kehitys lakkaa kysymästä meiltä mitään.

Mirjam Larinkarin keski-iänmakuiset runot ammentavat maisemista, sanaleikeistä, unen ja valveen rajapinnasta sekä eskaloituvista mielleyhtymistä. Vuonna 2024 Mirjam voitti Tampereen Poetry Slamin ja sijoittui toiseksi lavarunouden SM-kisoissa Kuopiossa.

Open mic -ilmoittautumiset ma 18.8. klo 12 mennessä osoitteeseen laveajoki[at]outlook.com. Myös paikan päällä voi ilmoittautua!

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Tapahtumajärjestäjä mainitaan tapahtumakalenterissa. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.

Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollista vain erilaisilla mobiilisovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35. Löydät Jyväskylän kaupungin pysäköintiohjeet, paikat ja taksat täältä.