Sari Nurminen: Rintaperilliset

Minua oli jo pidempään kiehtonut tehdä syanotypiaa röntgenfilmistä, ongelmana vain, että tämäkin analogisen kuvaamisen muoto on digitalisoitu jo kauan sitten, eikä röntgentutkimuksissa enää käytetä röntgenfilmiä.

Viime vuoden puolella äitini muistisairaus eteni hurjaa vauhtia, ja hiukan yllättäen hän joutui jo kotinsa jättämään ja siirtymään hoivapalvelujen piiriin. Tämän tapahtuman myötä löysin kuitenkin äitini mammografiaröntgenkuvia 1980-luvulta, joiden olemassaolosta en aiemmin ollut tietoinen. Niinpä minulla vihdoin oli röntgenfilmiä, josta tehdä syanotypiaa. Siitä näyttelyn ajatus sitten lähti.

Näyttelyssä esillä äitini mammografiaröntgenfilmeistä valotettua syanotypiaa silkille sekä omista rinnoista digitaalisesti kuvaamiani kuvia pigmenttimustevedoksina ja Polaroid-kuvia. Omilla rintakuvillani kritisoin sosiaalisen median ja älylaitteiden mukanaan tuomaa, usein tarpeetonta ja mautonta ”tissivakokuvastoa”.

Finnfoto on apurahoittanut näyttelyäni.

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.

Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.