Satumaisia kaupunkeja – valokuvataide- & runoushetki

Valokuvataiteilija, runoilija Karoliina Veijo vie keskiviikkona 18.12.2024 klo 17-18:30 Villa Ranan Blomstedtin salissa, taiteen avulla, yleisön matkalle mm. New Yorkin pilvenpiirtäjien ja Lontoon palatsien & puutarhojen maailmoihin. Satumaisten kaupunkien näkymät ovat Veijon kerrostetuissa ja väritetyissä valokuvateoksissa muuntuneet mystisiksi valtakunniksi, joiden kuvitteellisia tarinoita ja visuaalista olemusta Veijon kirjoittamat runot avaavat ainutlaatuisella tavalla.

Teokset heijastetaan valkokankaalle Kino Auroran elokuvatasoisella projektorilla. Tilaisuudessa onkin harvinainen mahdollisuus tutustua töihin suurikokoisina, jolloin pienimmätkin yksityiskohdat nousevat esiin ja tarjoavat kiintoisaa tutkailtavaa kaiken ikäisille.

Veijoa jututtaa niin valokuvataideteoksiin, runoihin kuin kuvausmatkoihinkin liittyen nykykulttuurintutkija Irma Hirsjärvi. Tässä lämminhenkisessä tilaisuudessa myös yleisö saa jakaa omia matkakokemuksiaan ja esittää kysymyksiä.

Vastaavia taidehetkiä on järjestetty aiemmin osana mm. Jyväskylän Talven Taidetorstain ja Finnconin ohjelmistoa.

Veijon valokuvataidetta löytyy mm. hänen taidesivuiltaan osoitteesta www.karoliinaveijo.com sekä www.fb.com/KaroliinaVeijoArt -Facebook-sivulta, joilla voi seurata mm. Lontoo-aiheista, julkaisujen muodossa toteutettavaa joulukalenteria.

 

Taide, esteettiset kokemukset ja yhteisöllinen kohtaaminen elävöittävät, virkistävät ja antavat uusia näkökulmia maailmaan. Tule siis vielä ennen joulua mukaan rentoutumaan kivassa seurassa tälle taidematkalle, joka vie sinut Keralan vuorille, Potsdamin linnakaupunkiin ja Sibeliuspuiston sumuisiin maisemiin.

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.

Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.