Tanssitaanko?

Lämpimästi tervetuloa meidän sunnuntaitansseihin tänne Villa Ranalle! Luvassa on vapaamuotoisen tanssin ilta täynnä liikettä, loistetta ja luovuuden kipinää. Luomme tilan, missä pääset fiilistelemään itseäsi ja muita juuri sellaisena, kun sinä päivänä olet. Tapahtuma on päihteetön, ikärajaton ja toteutamme tanssin turvallisen tilan periaatteella. Itse tanssi alkaa klo 19 ja kestää pari tuntia. Ohjaamme sekä tanssin aloituksen että lopetuksen.
Tanssin huurteisen tunnelman lisäksi tarjolla on ruokaa, holitonta juomaa sekä viihtyisiä hengailupalstoja. Pientä iltapalaa 13-30-vuotiaille tarjotaan talon puolesta pienen paperilipareen täyttöä vastaan (liittyy EU-rahoitukseen). Tanssin aikana saat siis liikkua vapaasti salista ulos ja takaisin sisälle. Käy nappaamassa välissä ruokaa, juttelemassa kanssa tanssijoille tai hengähtämässä pyörityksen huumasta. Niinkuin sanottu: saat olla juuri sellaisena, kuin sinä päivänä olet.
Nähdään siis sunnuntaina 8.12.2024 klo 18 eteenpäin täällä Villa Ranan katveessa. Mukaan tarvitset vain itsesi ja ripauksen rohkeutta. Tuu kurkistamaan, mitä tanssin riemu tuo tullessaan. <3
Aurinkoisin terveisin,
Suvi ja Jasmin
Työpaja on osa Open Art & Life Lab -projektia, jota osarahoittaa Euroopan unioni Erasmus+-ohjelmasta. Kulttuuritalo Villa Ranan toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, otathan yhteyttä tapahtumajärjestäjään. Kulttuuritalo Villa Rana ei vastaa tapahtumien lipunmyynnistä eikä pysty antamaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.
Kulttuuritalossa on porrashissi, jolla pääsee esteettömästi saleihin. Mikäli tarvitset hissiä, sovithan asian etukäteen tapahtumajärjestäjän kanssa.
Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Seminaarinkadun varressa on parkkipaikkoja, jotka ovat maksullisia arkisin klo 8–20 ja lauantaipäivänä klo 8–16. Näissä parkkipaikoissa on maksaminen mahdollisuutta vain eri sovelluksilla. Lähimmät parkkipaikat, joissa voi maksaa pankkikortilla, löytyvät Vaasankadulta ja Kauppakadun yläpäästä. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35.