Ikäraja: 12
Kesto: 1h 18min
Lajityyppi: 16 mm filminäytös
Valmistumisvuosi: 1925
Ohjaaja: Sergei Eisenstein
(Prokofjev-versio)

Eisenstein lunasti paikkansa neuvostoavantgarden keulakuvana jo esikoiselokuvallaan. Kuvaus epätoivoisesta työtaistelusta tsaarinajan Venäjällä sekoittaa monista tyylilajeista ja keinoista räjähtävän cocktailin.

***

Sergei Mihailovitsh Eisenstein (1898–1948) on koko neuvostoelokuvan kuuluisin tekijä ja samalla koko elokuvan historian merkittävin teoreetikko-ohjaaja, seitsemännen taiteen Leonardo da Vinciksi usein nimetty yleisnero, joka tunsi juurta jaksain niin aikansa tieteet kuin taiteet (mukaanlukien itämaiset, kiinalaisen ja japanilaisen). Kuitenkin hänen teoksiensa teho on mutkaton, kuin huuto, kuin nyrkinisku; ne ovat täynnä valtaisan etsimisen vimmaa, haltioitunutta paatosta ja aistillisuutta, syvää tunnetta ja virnuilevaa, valloittavaa ironiaa.

Eisenstein opiskeli insinööriksi, toimi sisällissodan aikana agitaatiojoukoissa, perehtyi elokuvaleikkaukseen leikkaamalla uudelleen Fritz Langin Mabusen ja työskenteli Proletkult-teatterissa, tunnetuimpana ohjauksena suuressa tehdassalissa tuotettu versio Sergei Tretjakovin Kaasunaamareista. Lakko, jota voinee pitää elokuvahistorian nerokkaimpana esikoisena Orson Wellesin Citizen Kanen rinnalla, kantaa paljossa aikakauden räjähdysmäisen rikkaan teatterin jälkiä, ennen muuta Meyerholdin vaikutuksia. Vuoden 1912 tapahtumia kartoittava teos jakaantuu kuuteen osaan: 1. Epäluuloja tehtaalla; johdon urkkijat; varkaus. Syyttömästi syytetty työläinen erotetaan ja tekee epätoivoisen itsemurhan. 2. Tapahtuma johtaa lakkoon. 3. Tehdas pysähtyy. 4. Lakko vaikeutuu; puutetta työläiskodeissa. 5. Tehtaan johto usuttaa liikkeelle provokaattoreita. 6. Poliisi hajottaa väkivaltaisesti lakkolaiset: verilöyly rinnastetaan eläinten teurastamiseen. Elokuva päättyy suureen lähikuvaan syyttävistä silmistä.

Lakko sisältää valtaisan määrän unohtumattomia kuvia: väkivaltaisia, lyyrisiä, groteskeja. Sotilaiden hurja väkivalta työläisten asuntoalueella, kuva lapsesta hevosten alla vähän ennen verilöylyn alkamista, veriset kuvat teurastuksesta. Kuvat tehtaista, joissa koneet tuntuvat elävän omaa itsenäistä, futuristista elämäänsä. Groteskin koko kirjo täsmällisesti yhteiskunnallisessa käytössä: herrat kokouksissaan, ryysyköyhälistön muotopuolet edustajat kähmimässä ylös maahan haudatuista tynnyreistään. Yllättävä assosiaatio eläinsatuihin; ohranan edustajat rinnastetaan eläimiin, pöllöön, bulldogiin, kettuun, apinaan. Työläisten kielletyt kokoukset ratapihalla tai luonnossa visualisoivat ensimmäistä kertaa vallankumousta edeltäneen ajan maanalaisen poliittisen työn todellisuuden ja mytologian ja tekevät näin sellaisella voimalla, että kaikki parhaat teokset aiheesta – Maksim-trilogia, Gorki-trilogia – kulkevat Eisensteinin viitoittamia jälkiä.

Massat ovat tässä ensimmäistä kertaa elokuvan sankareina. Lakko on intensiivinen kuvasarja yhteiskunnallisen elämän ehdottomista perustilanteista ja -vastakohtaisuuksista; todellisuuden jäsennyksenä sen monitasoisuus edusti laadullisesti uutta vaihetta elokuvassa. Näkemyksen teoreettisena kulmakivenä oli montaasin ajatus, joka tarkoittaa yhteentörmäystä. Kahden annetun tekijän yhteen leikkaamisesta kasvaa käsite: montaasi on ristiriitaa, ja tämä taas merkitsee dialektisen periaatteen siirtämistä kuvan alueelle.