Wivi & Hanna lisäesitykset

Teatterikoneen kesän 2021 uutuusesitys Wivi & Hanna –  on esitys naisten välisestä ystävyydestä ja rakkaudesta, yhteiskunnan odotuksien rikkomisesta, oman tiensä raivaamisesta, unelmien toteuttamisesta ja yhteisestä seikkailusta.

Arkkitehti Wivi Lönnin ja kauppaneuvos Hanna Parviaisen ystävyys alkoi vuonna 1911. Paheksuntaa ja arvosteluakin osakseen saanut kumppanuus pysyi kuitenkin vahvana, ja molemmat naiset niittivät omalla urallaan menestystä miesvaltaisessa maailmassa, vaikka väheksyjiä ja tuomitsijoita riitti. Siinä missä naiset vahvuudessaan ja taistelutahdossaan olivat samaa maata, olivat he persoonina vastakohtia. Ehkä juuri erilaisuuden ja samanhenkisyyden symbioosi liimasi heidät tiukasti yhteen, ja sai heidät raivaamaan tietä toisenkin puolesta.

Raikas, koskettava ja lämmöllä tulkittu esitys määrätietoisesta ja rohkeasta, normeja ja ennakkoluuloja rikkoneesta naiskaksikosta saa ensi-iltansa la 17.7.2021 Kulttuuritalo Villa Ranassa. Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Teatterikoneen oma voimanaiskaksikko Sankilampi ja Sulonen. Kirsi Sulonen esittää myös Wivi Lönnin ja Annu Sankilampi Hanna Parviaisen roolin.

Tässäkin ajassa vahvasti resonoiva näytelmä naisen oikeudesta menestyä ja väistää perheodotukset on tilattavissa elokuusta lähtien.

Esityksen kesto noin 50 min.

Lisäesitykset:
ke 11.8. klo 18
to 12.8. klo 18