-
Kuvataide, Näyttely
E. Lampi Art – “Unia”
Kulttuuritalo Villa Rana
E. Lampi Artin näyttely “Unia” vie katsojan unenomaisiin maailmoihin ja mielikuvituksen rajamaille – tyyneyteen ja hiljaisuuteen, jollaiseen vaivumme juuri ennen nukahtamista tai hetki ennen heräämistä.
-
Esittävät taiteet, Sirkus
YLÄKAUPUNGIN YÖ: Sara Airola & Yxpila Circus Club: Torso Project
Yläkaupungin Yö
TORSO PROJEKT on musiikkia, vanteita, nukkea, tuoleja ja imuria yhdistelevä, osittain improvisaatioon ja fyysiseen teatteriin pohjautuva utelias sirkusteos joka kutsuu tutkimaan omaa sisäistä mummia ja muistuttaa tästä hetkestä, tärkeimmästä.
-
Tanssi, Työpaja
YLÄKAUPUNGIN YÖ: Blissful Break – Kutsu kesälle
Kulttuuritalo Villa Rana
Luvassa vapaamuotoisen tanssin tapahtuma, jonka keskimmäisenä tavoitteena on karistaa viimeisimmätkin rippeet talven kolkkoudesta ja lempeästi ujuttaa tilalle uutta elämää.
-
Musiikki
YLÄKAUPUNGIN YÖ: Loiskis & Pentti Rasinkangas: Vellihousukonsertti
Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis
Loiskis-orkesteri esiintyy yleisölle pääsymaksutta yhdessä Pentti Rasinkankaan kanssa “Vellihousu …ja ylpeä siitä” -levytyksensä pohjalta, toteuttaen viimein konsertin, joka levyn julkaisuvuonna 2020 jäi pandemian vuoksi toteuttamatta!
-
Esittävät taiteet, Tanssi, Teatteri
YLÄKAUPUNGIN YÖ: Lauantai-SET – esittävien taiteiden ilta
Keski-Suomen Tanssin Keskus
Lauantai-SET on Keskellä-kollektiivin järjestämä esittävien taiteiden tapahtuma vaihtuvalla ohjelmistolla
★ Tämä soveltuu suomea taitamattomille.
-
Tanssi
YLÄKAUPUNGIN YÖ: Nykytanssin yö
Yläkaupungin Yö
-
Musiikki
Eskon hengissä
Secapella-kuoro
Esko Eirolan muistokonsertti
-
JKL Season: työpajat, rap battle & keikat
Kulttuuritalo Villa Rana ja Ringitbä
-
Sanataide
The International Book Club
International Book Club
Join us for a discussion on Anne Brontë’s groundbreaking feminist classic The Tenant of Wildfell Hall.
-
Tanssi
The last Rite of Spring
Keski-Suomen Tanssin Keskus
-
Tanssi
Pää, olkapää ja kolme polvea (uusintaesitys)
Keski-Suomen Tanssin Keskus
Pysyykö ammattitanssija pyöräilijävaarin kyydissä katrillissa? Miten taapero vie vanhempaansa? Kuka pääsee peiliksi? Yhteistyössä Tanssiteatteri Kramppi ja Keski-Suomen Tanssin Keskus.
-
Näyttely
Nataliia Burmaka: Textures
Kulttuuritalo Villa Rana
”Textures” on psykologinen ja filosofinen taideteosten kokonaisuus, joka tarkastelee ihmismielen tunnelmia ja tunnetiloja persoonallisuuden ”pintoina” eli kerroksina. Näyttely on auki Ravintola Villa Ranan aukioloaikoina sekä tapahtumien yhteydessä.
-
Villa Ranan Sauna Pop Up, 1. tunti
Kulttuuritalo Villa Rana
Saunomista, musiikkia ja hyvää meininkiä Villa Ranan pihassa
-
Villa Ranan Sauna Pop Up, 2. tunti
Kulttuuritalo Villa Rana
Saunomista, musiikkia ja hyvää meininkiä Villa Ranan pihassa
-
Villa Ranan Sauna Pop Up, 3. tunti
Kulttuuritalo Villa Rana
Saunomista, musiikkia ja hyvää meininkiä Villa Ranan pihassa
-
Villa Ranan Sauna Pop Up, 4. tunti
Kulttuuritalo Villa Rana
Saunomista, musiikkia ja hyvää meininkiä Villa Ranan pihassa
-
Musiikki, Teatteri, VekaRana
LystiKylä: Unon kiertokävely
Jyväskylän kaupunki ja Kulttuuritalo Villa Rana
”Leikin merkitystä unohtamatta” on laulua ja tarinoita yhdistävä leikkisä kiertokävely Kulttuuritalo Villa Ranan läheisyydessä.

Tanssi, Työpaja, VekaRana
LystiKylä: Aurinkotanssi
Jyväskylän kaupunki
-
Elokuva, VekaRana
LystiKylä: Naapurini Totoro -elokuva
Jyväskylän kaupunki
-
Elokuva, Tanssi, VekaRana
LystiKylä: Minikinot ja tanssitusta
Jyväskylän kaupunki
-
Musiikki, Työpaja
RANAFEST 2025
RanaFest tekee odotetun paluun!
-
Esittävät taiteet, Teatteri
Uno C – tarina opettajuuden ytimestä
Teatterikone
Viime kesänä suuren suosion saanut Uno C tulee uudestaan Villa Ranan puutarhaan kesällä 2025!

Ranan kulttuurikävelyt: Leikin merkitystä unohtamatta (koko perheelle)
Kulttuuritalo Villa Rana
”Leikin merkitystä unohtamatta” on laulua ja tarinoita yhdistävä leikkisä kiertokävely Villa Ranan läheisyydessä.

Ranan kulttuurikävelyt: Wivi Lönn
Kulttuuritalo Villa Rana
Kävelykierros Wivi Lönnin arkkitehtuurin ja elämän jäljillä
-
Esittävät taiteet, Teatteri
Ranan kulttuurikävelyt: Yrjö Blomstedt

Tapahtumat
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
toukokuu
ma
12.5.
ti
13.5.
ke
14.5.
to
15.5.
pe
16.5.
su
18.5.
ma
19.5.
ti
20.5.
ke
21.5.
to
22.5.
pe
23.5.
la
24.5.
su
25.5.
ma
26.5.
ti
27.5.
ke
28.5.
to
29.5.
pe
30.5.
la
31.5.
kesäkuu
su
1.6.
ma
2.6.
ti
3.6.
ke
4.6.
to
5.6.
su
8.6.
ma
9.6.
ti
10.6.
ke
11.6.
to
12.6.
pe
13.6.
la
14.6.
su
15.6.
ma
16.6.
ti
17.6.
ke
18.6.
to
19.6.
pe
20.6.
la
21.6.
su
22.6.
ma
23.6.
ti
24.6.
su
29.6.
ma
30.6.
heinäkuu
to
3.7.
pe
4.7.
la
5.7.
su
6.7.
ma
7.7.
ti
8.7.
su
13.7.
ma
14.7.
ti
15.7.